


Vastasyntyneen kuvaus kannattaa varata jo raskausaikana, heti kun se sinusta tuntuu hyvältä. Varaus tapahtuu lasketun ajan perusteella, ja tarkempi aika sovitaan sitten kun vauva on syntynyt.



Tulen kuvaamaan kotiinne eikä kuvaukseen tarvitse mitenkään erityisesti valmistautua. Hyvin usein rakennan vauvan kuvauspisteen vanhempien sängylle, mieluiten ikkunan läheisyyteen. Minulla on mukana kaikki tarvittava rekvisiitta, mutta myös omien peittojen, vilttejen, korien yms. käyttö on mahdollista. Suosin vaaleita, maanläheisiö sävyjä.
Kuvaan vauvan lähes aina vaippasillaan, mutta myös omien asujen kanssa mikäli haluatte. Monesti aivan ihania muistoja saa kuvista missä päällä aivan se arkinen yöpuku tai lempibody.
Kuvaukseen kuuluu ehdottomasti osana myös kuvat vanhempien ja sisarusten kanssa, yhdessä ja erikseen toiveidenne mukaan.



Jokainen kuvaushetki ja vauva on erilainen ja ainutlaatuinen. Kuvaus toteutetaan aina vauvan ehdoilla, kiireettämästi, eikä etukäteen tarvitse huolehtia nukkuuko vauva vai onko hän hereillä, onko hyväntuulinen vai viihtyisikö vain sylissä. Aina on aikaa syötölle, vaipanvaihdolle ja hyssyttelylle, kelloa ei tarvitse tuijotella.
Paras aika kuvaukselle on ensimmäisen kahden viikon aikana, jolloin vauva on vielä hyvin unelias ja kaikki vastasyntyneen piirteet ovat tallessa. Mikäli tämä ei kuitenkaan syystä tai toisesta onnistu, ovat tietenkin kaiken ikäiset vauvat ikuistamisen arvoisia!
Katso lisää vauvakuvia TÄÄLTÄ.


